Ajatuksia villasukissa

Öhh... Siis jouluun on kaksi päivää? Oikeasti? Jotenkin kyseinen tieto joulun saapumisesta on jättänyt väliin Tukholman. Sää on +10 astetta ja ulkona näyttää että syksy on tullut kaupunkiin juuri. Jostain kumman syystä on ollut hieman vaikeaa hahmottaa ajan kuluminen, varsinkin kun spexi ja KI ovat täyttäneet kalenterin tehokkaasti. Joululahjojakin pitäisi kaiketi ostella. Paha vaan että lähden tänään Suomeen ja ennen sitä pitäisi vielä läpäistä yksi preparatförhör. Ja hoitaa muutama spexin asia. Joulukortitkaan eivät taida ehtiä ajoissa jos nyt postitan ne? Haluaisin oikeasti tietää mikä musta aukko imee kaiken ylimääräisen ajan! Olevinaan en ole tehnyt yhtään mitään, mutta huomaan lähteväni kotoa aikaisin aamulla ja raahautuvani ovelta suoraan sänkyyn myöhään illalla. Spexiviikkokin on ohi, niin en voi edes turvautua tuttuun ja turvalliseen selitykseeni. Töissä käyn vaan korkeintaan kahtena päivänä viikossa. Koulussa ei ole paljoa pakollisuuksia (vielä...). En ole kovinkaan jär

Rakastan risteilyjä. Kuka tahansa joka tuntee minut, tietää kuinka silmäni syttyvät kun joku mainitsee autolautat Itämerellä. Osaan turhia (muiden kuin minun mielestä siis) nippelitietoja laivoista, kuten niiden pituuden, konetehoja yms (Silja Serenade 203m). On siis ehkä jokseenkin loogista että päädyin Tukholmaan. Kotimaahan matkaaminen tapahtuu mukavasti laivalla (hihii <3). Laivafetissistäni on kuitenkin kiittäminen perhettäni. Olin reilun kuukauden ikäisenä ensimmäisen kerran matkalla Tukholmaan. Ja sen jälkeen loppua ei ole näkynytkään... Varhaislapsuuteni sujui pitkälti Itämeren aalloilla. Kaikkien Lääkisten Superristeily supersuperristeilynä (eli 4 yötä peräkkäin laivalla) oli helppo nakki, ehkä jopa liian lyhyt matka... Ensi tammikuuhun ja seuraavaan matkaan tuntuu olevan pieni ikuisuus, vaikka aika muuten tuntuu katoavan mystisesti jonnekkin (jos jollakulla on ylimääräistä aikaa, niin tänne saa postittaa kunhan ei käytä Post-Nordia tai DPD:tä). Ruotsissa ei pahemmin

Tyhjän paperin kauhu... En ole oikeastaan ikinä miettinyt etukäteen mitä tänne kirjoitan, tekstit syntyvät täysin luonnostaan ja valmistelematta. Minut tuntevat tietävät että minulla on tapana jättää miettimättä mitä sanon. Mitä suotta suunnittelemaan kun ensin voi tehdä, sitten analysoida. Nyt huomaan että en ole noin kahteen kuukauteen edes vilkaissut tätä julkista päiväkirjaani. Vähän vähemmän julkinen päiväkirjani sen sijaan on täyttynyt reippaasti (olen kuluttanut yhden mustekynän tässä ajassa...), joten jossain ollaan menty vikaan. Mitä tapahtui sille periaatteelleni että kirjoitan tänne jokaisen askeleeni, liitän miljoona kuvaa aamiaisestani ja valitan biokemiasta? Niin, kaiketi minulla on ollut elämää tietokoneen ulkopuolella. Uhkarohkeimmat saattavat jopa veikata että olen harrastanut synnillistä toimintaa joka takaa paikan helvetin liekeissä (suomeksi: opiskellut *antakaa anteeksi moisten rumien sanojen käyttö julkisesti netissä!* ). Tai sitten vain olen ottanut ensimmäi

Suomalaisessa kulttuurissa on jänne piirre. Naapureille ei puhuta, korkeintaan mumistaan jotain moita muistuttava kirjainjono rappukäytävässä. Hississä naapurin kanssa samaan aikaan matkustaminen vasta onkin kiusallista, kun ei tiedä pitäisikö tuijottaa omia vai sen toisen kengänkärkiä. Eivät suomalaiset kuitenkaan hiljaisia tai ujoja ole. Naapurien kanssa kommunikoidaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Patterin hakkaaminen kolmen aikaan aamuyöllä on oiva tapa kommentoida naapurin musiikkimakua. Liesituulettimen ääressä riiteleminen luo yhteisöllisyyttä koko taloon, kun kaikille selviää mitä se Pena onkaan taas jättänyt tekemättä. Oma suosikkitapani kuitenkin on heippalaput, tuo naapurikommunikoinnin helmi ja kivijalka. Kuitenkin muutettuani omilleni olen elänyt valtavassa puutteessa. Naapurini täällä hannuhanhilandiassa eivät osaa toteuttaa tätä elämän eliksiiriksikin parjattua perinnettä. Inneboendena asuessani sentään vuokraemäntäni yritti lievittää sopeutumisahdist

Tukholmassa sunnuntaina 23.8.2015 Rakkaani, Tämä saattaa tulla yllätyksenä, kuin rotta Finduksen pakastevihannespussista. Kuin mainos Spotifyssa kolmen kuukauden premiumjakson päätyttyä. Jätän sinut. Meillä on ollut omat hetkemme, ylä- ja alamäet. Tämä kesä on ollut suhteemme kukoistusta, auvoisaa yhteiseloa ja auringosta nauttimista (kun se nyt elokuussa uskaltautui paistamaan kirkkaammin kuin kirkasvalolamppu marraskuisessa illassa). Olemme matkustelleet, nauttineet myöhäisistä brunsseista ja lämpimistä uimavesistä (vaikkakaan sinä et veteen uskaltanutkaan tulla). Tehneet asioita joita en olisi uskonut kykeneväni tekemään. Jo ensitapaamisemme herätti sisälläni olevan kipinän, olit jotain aivan uutta ja jännittävää. Tiesin haluavani sinut elämääni, tuomaan siihen uusia vivahteita. Toki jo silloin kumpikin meistä tiesi ettei tämä tule kestämään koko elämää, että kyseessä olisi lyhyt romanssi. Olemme nyt kuitenkin viihtyneet yhdessä pidempään kuin kumpikaan meistä olisi arvann

Hui kuinka kesä taas kiitää vauhdikkaasti. Jotenkin tuntuu että tässä ei ole vielä oikein mitään ehtinyt tehdä ja kohta heinäkuukin on lopussa. Totuus kuitenkinon  että sitä on tullut tehtyä enemmän kuin tarpeeksi kaikkea ja täytettyä päivät tiukalla ohjelmalla ja siksi aika hyppää eteenpäin. Toissapäivänä alkoi Vaikean Tehtävän suorittaminen. Eli DFM1-tenttiin lukeminen. Jei... Ei vaan, oikeastaan on kivaa lukea. Kuten jo aiemmin kirjoitin niin Märsta ja Vreten ovat tehneet minulle tarkkaakin tarkemman ohjelman. Lukujärjestyksen. Aamulla on mukava herätä kun tietää mitä tehdä. Tehtävät saa suoritettua muutamassa tunnissa, mikä sopii minulle hyvin. Tunnen oloni kerrankin tehokkaaksi! Kuten jokaiseen urheilusuoritukseen kuuluu, niin olen valmistautunut tähänkin asianmukaisesti. Kesäkuu ja heinäkuun alku olivat akkujen lataamista varten. Toki olin intensiivisesti kolme viikkoa töissä (pidin tuona ajanjaksona vain 4 vapaapäivää), mutta työskentely tuntui lomalta. On virkistävää puke

Olen asunut koko ikäni isossa kaupungissa. Kesät ovat sujuneet sutjakasti kulkien kaupungin puistoissa, uimarannoilla tai ihan vaan kotiparvekkeella riippumatossa lukien. Tukholmaan muuttaessani jouduin luopumaan tästä kesäkeitaastani, rakkaasta parvekkeesta. Tukholmassa olen joutunut keksimään vaihtoehtoisia virikkeitä. Lähistön uimapaikat on tullut tarkistettua ja pyöräkin on saanut runsain mitoin liikuntaa. Ilokseni ja onnekseni myös koulu muistaa kesällä ja saan lukea kahteen uusintatenttiin koko kesän. Jippii kuinka mukavaa! (NOT) Niin, nuo uusintatentit. Kuten aiemmista päivityksistäni on voinut päätellä, olen ottanut aika raskaasti sen etten vieläkään päässyt läpi. Mahtavien ystävieni tuella kuitenkin olen päässyt hilautumaan vähitellen positiivisemmalle tuulelle. En tiedä mitä, mutta jotakin olen elämässäni tehnyt oikein kun ympärilläni on näin ihania ihmisiä! Esimerkkinä mainittakoon että olen saanut oppitunteja histologiassa, olen saanut tukea ja kannustusta sekä kaksi ih

Olen ollut aina perfektionisti. Todistuksessani on ollut pitkä rivi kymppejä ja muutama ysi. Ala-asteella puhuin itseni tukiopetukseen kun sain matematiikan kokeesta kahdeksan miinuksen. Yläasteella murjotin kaksi viikkoa kun satuin saamaan saman viikon aikana kaksi alle ysin koetulosta. Lukion valitsin korkean sisäänpääsykeskiarvon perusteella. Tai siis tuo keskiarvorajan korkeus oli yksi tekijä, lukion yhteishenki ja hyvä maine vaikuttivat valintaan myös. Koska kunnianhimoni ajoi minua eteenpäin, päädyin kirjoittamaan kahdeksan ainetta neljän sijaan. En ehkä kirjoittanut kaikkia aineita korkeimmin arvosanoin, mutta keskiarvoni oli reilusti yli ysin ja suurin osa kirjoituksista tuli takaisin M:nä, E:nä ja L:nä. Joukkoon toki mahtui fysiikan B. En päässyt sisälle lääketieteelliseen Suomessa, mutta aloitin opinnot sairaanhoitajaksi. Tein töitä, luin pääsykokeisiin, opiskelin. Sain tenteistä korkeimpia arvosanoja (en toki kaikista). Hoin itselleni kuinka en ole perfektionisti, sillä

Kuten useimmat varmaan ovat arvanneetkin, on toukokuu ollut hyvin kiireinen kuukausi minulle. Tekstiä tänne ehdin kirjoittaa vain kerran. Samaan aikaan kun muut treenasivat Tukholman maratonia varten, minä treenasin omaa tenttimaratoniani varten. Päivät täyttyivät kevyistä solubiologian verryttelyistä jotka johtivat kohti muutamaa astetta rankempaa biokemiaa. Tähän lisäsin toki myös histologiaa, anatomiaa sekä fysiologiaa saadakseni hieman vaihtelua ja kokonaisvaltaisemman kuvan maratonini reitistä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla astuin sekä maanantaina että torstaina tenttisaliin kirjoittaakseni megaisot tentit. Nyt kun tuo suoritus on jo jäänyt taakse, osana on vain odotella tuloksia. Toivon todella ensimmäisen tentin menneen läpi, sitä en kesällä jaksaisi lukea. Jälkimmäinen tentti tuskin menee läpi, sillä siihen ehdin lukea aivan liian vähän. Onneksi aihe on mielenkiintoinen joten sen elokuiseen uusintaan luen mielelläni. Useimmat juhlistaisivat loman alkamista jollain mukaval

Kevät tarkoittaa useimmille meistä kutiavia silmiä, vuotavaa nenää ja epämääräistä tukkoisuutta. Oireet helpottavat usein sateen jälkeen ja pahenevat vaan aurinkoisella säällä ulkoillessa. Siitepölyallergia ilmoittaa kesän saapumisesta varmemmin kuin pääskyset taivaalla tai jäätelöaltaan uutuudet mainoslehtisissä. Olen aina kärsinyt siitepölyallergiasta. Tänä keväänä kuitenkaan en ole joutunut uhraamaan ajatustakaan inhottaville oireille tahi allergialääkkeille ja niiden mukanaan tuomalle väsymykselle. Aivan loistavaa, eikö? En oikein tiedä mikä selittää tämän ilmiön, tuskin ruotsalaiseen hanaveteen lisätään mitään allergiaa ennaltaehkäisevää valmistetta (tai kuka sitä nyt tietää). Niin tai näin, en aio tästä valittaa vaan tyydyn osaani riemurinnoin. Siitepölyallergian sijaan olen kohdannut toisenlaista allergiaa... Englannintaitoni ei koskaan ole ollut mikään parhain ja tänne muuton jälkeen olen tuntunut unohtaneen koko kielen. Käytän aktiivisesti vain ruotsia tahi suomea, englant

Tästä tekstistä on olemassa myös suomenkielinen versio. Jos et halua lukea tätä ruotsiksi, niin ohjaan sinua siirtymään suomenkieliseen versioon. Oj, vilket fin vecka jag har fått. Jag har varit lika mycket på Alias Teatern som hemma och fått panik varje kväll kl 18.20. Njutit av de underbara föreställningar vad Corpus Karrolina har gjort. Som ni kanske gissar, är spexveckan över nu. När man har haft sånt vecka som denna får man vara glad. Just nu är jag väldigt tacksam över att jag och mitt co-dekorchef har haft sån himla bra dekorgruppen. De får vara stolta över sig själva. Jag mår vara trött, men denna trötthet är märke av att jag har gett allt av mig. Och för det är jag lycklig för. Veckan gick bättre än bra. För det första gång fick jag se alla föreställningar (jo, dekoren var tvungen att sitta i publiken) och vågade ropa flera omstarter. Förlåt kära ensemblen för alla finska omstarter vad ni fick, men hej ni klarade dom jättebra J ! Men allt har sitt negativ

Denna inlägget finns också på svenska. Alltså om du vill/kan ej läsa detta på finska, hänvisar jag dig till den svenska versionen :) Upea mutta rankka viikko takana. Teatterilla tuli oleskeltua melkein enemmän kuin kotona ja päivät täyttyivät paniikinsekaisesta lavastamisesta, hysteriasta sekä upeaakin upeammasta esityksestä. Kuten arvata saattaa, niin spexiviikko on kunnialla takana. Kun on viikon verran viettänyt illat vaihtamassa lavasteita ja delegoimassa työtehtäviä lavastetiimille yhdessä työparini kanssa, niin sitä voi hyvällä omatunnolla sanoa olevansa väsynyt. Onnellinen ja väsynyt. Ylpeä siitä työstä mitä lavastetiimi on tehnyt. Ylpeä siitä mitä koko spexiporukka on saanut aikaan. Ylpeä siitä että on saanut olla mukana tekemässä tätä projektia. Tuntea väsymystä, joka on merkki siitä että on antanut kaikkensa. Viikko sujui enemmän kuin hyvin, pääsin näkemään kerrankin jokaikisen esityksen (jes, lavan taakse ei mahtunut niin lavastetiimi joutui  istumaan yleisössä) ja huu

Ei, en aio kommentoida tässä päivityksessäni eduskuntavaaleja suuntaan tai toiseen. Olen blogiani perustaessa päättänyt että tämä on täysin politiikasta vapaa alue. Enkä myöskään aio kommentoida Ruotsin hovia tai tulevia häitäkään. Sen sijaan sukellan syvälle historiaan ja Ranskan vallankumoukseen. Takana on ollut monia hyvin lyhyeksi jääneitä yöunia. En suinkaan ole kärsinyt unettomuudesta, vaan ylitsepursuavasta TEE-listastani... Listalle on mahtunut muutama työvuoro vanhainkodissa, introgasquen jatkot, hyviä hetkiä ystävien parissa, GOT... Myöskin semmoinen pieni kohta kuin spexi ja lavasteet on päässyt listalleni. Viime viikonloppu meni rakentaen lavasteita spexiin. Tämäkin olisin toki voinut tehdä aiemmin, mutta jotenkin vain dekormötejen päälle sijoittui muita kiireellisiä asioita tai muita spexin tapaamisia. Ja jotenkin sitä vain tuntui että kyllähän ensi viikollakin ehtii... (kuuluisat viimeiset sanat). Onneksi auttavia käsipareja ilmestyi kuin vettä Saharasta ja lavasteet

Kevät. Kirjoitin sen saapuneen Tukholmaan. Taisin iloita aivan liian aikaisin, sillä tässä välissä on ehtinyt pyryttää lunta useammankin kerran. Katkeraa? Ehkä, varsinkin kun samaan aikaan Uppsalassa on +13 ja aurinkoista... Se siitä kylmästä kaupungista. Pääsiäisen kunniaksi olen lomailemassa Suomessa. Tai sen lomailun suhteen on niin ja näin, kun oven takana koputtelee stationsexamination. Kaiken pääsiäisjuhlinnan ja sukuloinnin ohella saan tutustua kudoksiin ja ihmisen rakenteisiin olan takaa. Tabletilleni olen ladannut useamman anatomian sovelluksen kaikkien kirjojeni kaveriksi... Onneksi aihe on mieluisa, vaikkakaan ei ehkä mikään helpoin (eikun hetkinen, onpas. Biokemia on vaikeaa). Ajoin tänään pyörällä ensimmäistä kertaa yli vuoteen (en tunnusta muistavani ajaneeni viime kesänä). Aluksi hieman hirvitti sillä pelkäsin taidon unohtuneen (kyllä, ihminen voi unohtaa vuodessa vaikka mitä). Reippaan lenkin jälkeen kuitenkin oli voittajafiilis, sillä muistin miksi rakastankaan pyö

Tämän viikon teemana on siivoaminen. Olen saanut nauttia tästä ihmeellisestä asiasta oikein olan takaa (juuri äsken sain kotoluolanikin kiiltäväksi). Toisille varma kevään merkki on se kun ei tarvitse enää pitää toppatakkia, minä kuulen kevään kannuksien äänet kun huomaan innostuvani siivoamisesta. Oli se sitten kaappien siivoaminen, ikkunoiden peseminen tai yleissiivous. Koti-Suomessa en kyllä innostunut siivoamisesta. Olen useammankin kerran kotona käynyt tiukkasävyiset neuvottelut  siitä että onko tänään siivouspäivä vai ei. Olen varma että kotona ollaan ylpeitä kun selviää minun uusi siivousintoni (jota edes MF:n saunatilojen luuttuaminen ei saanut sammumaan). MF:n Bastufixardag ja minun jalat Siivoamisen lisäksi olen tehnyt myös jotain muuta ennenkuulumatonta. Olen liikkunut tässä viikon aikana varmasti yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä... Liikuntamahdollisuuksia on auliisti tarjonneet niin SL kuin naapurinikin. Viime lauantai oli oikea teholiikuntapäivä, sain

Otsikon keksiminen on näiden tekstien laatimisen vaikein osuus. Ihan näin ohimennen huomautan. Siltä varalta että joku ihmettelee otsikon kummallisuutta. Mielikuvitukseni on tällä hetkellä Balilla. Otti äkkilähdön sinne, halvalla kun sai. Paluulennosta ei tietoa, majoitus kun on niin halpaa niin ilmoitti lomailevansa siellä tovin. Etsivänsä itseään. Nyt kun ilmoitusluonteiset asiat on saatu pois päiväjärjestyksestä niin päästään itse asiaan. Kuluneen viikon aikana on tullut suoritettua paljon itsetutkiskelua. Kuka oikein olen, mistä oikein tulen ja minne olen menossa. Monta kertaa on tullut mietittyä että mitä sitä oikein nyt on tekemässä (kiitos Vreten ja Märsta tästä upeasta mahdollisuudesta eräänä sateisena perjantaiaamuna!). Itsetutkiskelu ei ole ollut mitään maailman syvällisintä, enkä kärsi mistään eksistentiaalikriisistä. Olen vain nauttinut elämästä täysillä (ja jäätelöstä). Siinä sivussa tajusin kuinka paljon elämäni on muuttunut vuodessa. Kuinka paljon olen saanut uusia i

Ruotsista kuulee puhuttavan kaikenlaista laidasta laitaan. Suomalaisilla on oma tuttu ja turvallinen asenne Ruotsia ja siellä asuvia hannuhanhia kohtaan. Tämän veljellisen suhtautumistavan huipentumana toimii aina jääkiekon MM-kisat ja finaalipeli. Jokainen on varmasti joskus kuullut luvut 6-1, 5-6 jne... Tässä viimeisen reilun vuoden aikana olen päässyt kurkistamaan tuon lännen ihmemaan mystisen taikaverhon toiselle puolelle. Ei täällä kaikki mene kuin Strömsössä, kaikki eivät aja luksusautolla, diskuteeraa sydämensä kyllyydestä ja ylipäätän elä sitä unelmaa. Suomi ja Ruotsi ovat hyvin samankaltaisia, kuten jo viime keväänä kirjoitin. Molemmat maat ovat eksoottisia Pohjolan jääkaappeja, joiden kansalaisilta on turha odottaa laajaa keskustelua. Tai näin ainakin joku joka tulee jostain kaukaisesta maasta voisi kuvailla. Suomalaisittain ajateltuna ruotsalaiset eivät ole tuppisuuta nähneetkään, ei ainakaan ellei itänaapurissaan ole vierailleet. Mitä sitä suotta puhumaan lämpimikseen

Nukkuminen. Se hassu rituaali, jonka aikana ihminen asettuu pitkälleen mahdollisesti painaen päänsä pielukselle ja vetäen vällyn yllensä. Siitä jokaisella on varmasti kokemusta, tälläkin hetkellä joku on suorittamassa tätä toimitusta. Toiset eivät voi saada tarpeekseen tästä, eikä mikään määrä unta tunnu riittävän kun toiset samaan aikaan vetävät duracellpupuina vain muutaman tunnin unilla. Tämän viikon aikana olen nukkunut äärimmäisen hyvin, keskimäärin 11 tuntia yössä (kyllä, luit aivan oikein). Minulle riittävä unenmäärä, tai ainakin sen alaraja, on noin yhdeksän tuntia. Jollen tätä määrää saa kerättyä kasaan, olen kuin pingispallo, sinkoilen sinne tänne ilman oikeaa päämäärää. Välillä on vaikea saada nukuttua riittävästi, kun koulutyöt painavat päälle ja täytyy tehdä pitkää päivää. Tai työt painavat päälle. Tai kun tekee yövuoroja. Tämä saattaa heijastua unenlaatuun, jolloin se vähäinenkin uni on huomattavasti levottomampaa kuin tavallisesti. Unentarve myös vaihtelee jaksoitt

Niin on taas viikko vierätänyt ohi silmien aivan huomaamatta. Tentti lähestyy kuin luotijuna (12 päivää!) ja niin paljon olisi kaikkea mitä pitää tehdä... Koituksen kanssa aika on sujunut rattoisasti. Viime perjantaina valitsimme uuden hallituksen ja saimme ensimmäistä kertaa puheenjohtajan. Märsta tulee ohjaamaan suuren Koitus-perheen toimintaa isällisen hellästi ja edellisen toimintavuoden haasteet tulevat olemaan vain pieni olankohautuksen vaativa asia. Myös spexin kanssa on tullut vietettyä aikaa. Ystävänpäivänä Corpus Karrolinalla oli perinteinen kick-off. Tällä kertaa emme kuitenkaan matkustaneet Solvikiin vaan söimme kolmen ruokalajin illallisen Medicinska Föreningenin tiloissa. Paikalla oli harvinaisen vähän porukkaa, johtunee siitä että kyseessä tosiaan oli ystävänpäivä (ja lauantai jolloin kaikki ovat töissä). Väen vähyys ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan illan hämärtyessä keskustelut muuttuivat oikein mielenkiintoisiksi ja syvällisiksi. Oikeastaan niin mielenkii

Olen kauan haaveillut blenderistä. Inneboendena asuessani keittiössä oli blenderi, sillä sai aikaiseksi kivasti smoothiet piristämään lauantaiaamua (blenderöin tosin vain ollessani yksin kotona). Tässä eräänä päivänä pitäessäni tehokasta taukoa opiskelusta (tauon tehokkuudesta tosin voidaan keskustella...) päätin pistäytyä Gigantissa. Bongasin tarpeellisten tavaroiden (reititin) lisäksi paljon kaikkea mahdollista ja mahdotonta sälää, mutta jossain siellä keittiötarvikehyllyllä iskin silmäni johonkin aivan upeaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kannoin blenderini varoen kotiin, puhdistin sen huolella ja otin sen heti käyttöön. Pakastemansikoista, viilistä ja manteleista sai aikaiseksi hyvän ja herkullisen smoothien. Seuraavana iltana päätin pyöräytellä iltapalasmoothiet, mutta ilmeisesti rakkauteni blenderiäni kohtaan oli liikaa. Kunnon savupilven saattelemana meidän tuore suhde katkesi kun blenderini kääriytyi sammutuspeittooni. Tästä toki voisi masentua, kaivautua peiton al

Huhheijaa... Kuten olette huomanneet, niin blogissa on ollut pienoinen tauko. Kaiken tenttipluggailun humussa aika ei vain riittänyt tänne kirjautumiseen. Nyt kun tentit on ohi ja aikaa on runsaasti niin pääsenkin taas kertoilemaan kuulumisiani. Kerrottavaa riittääkin kunnolla. Toivottavasti otit mukaasi evästä, tai edes juotavaa. Tekstistä tulee oiva kilpailija Päätalon tuotannolle, nälkävuosikin kalpenee tämän päivityksen pituudessa. Eli siis, hae ruokaa. Tässä on oiva kohta käydä jääkaapilla. Runsain eväin varustautunut? (Jos et, niin minä varoitin....) Tammikuun alku oli hyvin tapahtumarikasta aikaa. Aamulla biokemiaa, iltapäivällä biokemiaa, illalla biokemiaa ja yöllä unta biokemiasta. Toki myös fysiologia ja ihana solubiologia saivat saman kohtelun. DFM1:een lukeminen käy kokopäivätyöstä, varsinkin kun sen aloittaa hieman turhan myöhään. Tenttiä edeltävänä iltana pystyin oikein tuntemaan kuinka aivoni raksuttivat... Tenttipäivä olikin varsinainen kokemus... Samana päivänä