Ajatuksia villasukissa

Aivan tavallinen päivä. Harmaa lokakuinen keskiviikkoaamu, 29.10, lämpötila ehkä aavistuksen lämpimpämpi kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Ihmiset matkaavat sama ilme kasvoillaan töihin, täysin tietämättöminä siitä mitä pinnan alla muhii. Karolinskassa tänään ei todellakaan ole tavallinen päivä. Luentosalit ovat täynnä ihmisiä jotka eivät sinne yleensä vaivaudu. Tästä päivästä on puhuttu jo terminin alussa, Facebook on täyttynyt viime viikolla muistutuksista jotta kukaan ei unohtaisi merkitä kalenteriinsa tätä päivää. Luento tuntuu etenevän hyvin hitaasti, ilmassa tuntuu väreilevän jotain mystistä hermostuneisuutta. Kellon lähestyessä kahta ihmiset muuttuvat levottomaksi ja salissa istuminen tuntuu olevan täysin mahdotonta. Eikö luentotauko voisi jo alkaa? Hätäisimmät ovat poistuneet jo hyvissä ajoin salista varmistaakseen parhaan mahdollisen aseman kilpajuoksun alkaessa. Lopulta kellon ollessa kriittisesti 14.02 (kaksi arvokasta minuuttia mennyt hukkaan!!) luennoitsija il

Syksy alkaa saapua vähitellen myös Tukholmaan. Puiden lehdet ovat hiljalleen muuttaneet väriään ja pudonneet oksilta muodostaen kauniin värikkään maton kaduille. Lämpötila Tukholmassa on ollut mukava, mitä nyt luentosalissa on meinannut jäätyä (en ymmärrä kuinka se on mahdollista kun ulkona tarkenee hyvin). Tähän mukavaan leutoon syyssäähän tottuneena oli kieltämättä pienoinen järkytys kun astuin viime viikolla laivasta Turun satamaan ja lämpötila ei ollutkaan ihan sitä mihin olin tottunut. Bussissa matkalla kohti pääkaupunkiseutua istuin takki päällä ja sormikkaat sormissa ja tärisin kylmästä. Suomesta palatessani tuntui kuin  olisin saapunut jonnekkin Espanjaan tai muuhun lämpimään paikkaan. Ihan kiva juttu sinänsä, eipä tarvitse vielä kaivaa toppatakkia esiin. Katsoin eilen ensimmäisen jakson Bastuklubbenia (kuulin sarjasta vasta Suomessa ollessani) ja sain todeta että vanhassa mielisairaalassa asumisessa on puolensa (kiitos paksujen seinien ja loistavan äänieristyksen en häir

Noniin... Otsikko saa tämän päivityksen kuulostamaan ruoanlaittoblogin avaukselta tai jotain. Ei sillä että se olisi mikään huono asia, mutta minua kun ei tuolla keittössä kovin usein pääse näkemään.... Kuten jo viime keväänä kirjoitin, niin täällä ovat suosiossa matlådat. Näpäkkä keksintö muuten, mutta joka ilta ei vaan ehdi/jaksa/pysty/muista laittaa ruokaa myös seuraavalle päivälle. Niinpä aamuisin onkin aina silloin tällöin pienimuotoinen ongelma, mitä tänään syötäisiin? Yleensä ratkaisuksi on muodostunut Hemköpin ihana salaattitiski tai koulun kahvilan ruoka-annokset. Nämä vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole kaikista opiskelijabudjettimaisimpia, joten ei niihin liian usein haluaisi turvautua. Sitten keksin mielestäni hyvän ratkaisun. Ryhdyn laittamaan ruokaa isoja määriä kerralla! Siinä kun viiden litran nakkikeittoni porisee hellalla ja näkkileipä rapeutuu uunissa tunsin suurta onnistumisen tunnetta. Nyt, nyt minun ei tarvitse murehtia mitä syön koulussa pitkään aikaan. Aamulla