Ajatuksia villasukissa

Rakastan risteilyjä. Kuka tahansa joka tuntee minut, tietää kuinka silmäni syttyvät kun joku mainitsee autolautat Itämerellä. Osaan turhia (muiden kuin minun mielestä siis) nippelitietoja laivoista, kuten niiden pituuden, konetehoja yms (Silja Serenade 203m). On siis ehkä jokseenkin loogista että päädyin Tukholmaan. Kotimaahan matkaaminen tapahtuu mukavasti laivalla (hihii <3). Laivafetissistäni on kuitenkin kiittäminen perhettäni. Olin reilun kuukauden ikäisenä ensimmäisen kerran matkalla Tukholmaan. Ja sen jälkeen loppua ei ole näkynytkään... Varhaislapsuuteni sujui pitkälti Itämeren aalloilla. Kaikkien Lääkisten Superristeily supersuperristeilynä (eli 4 yötä peräkkäin laivalla) oli helppo nakki, ehkä jopa liian lyhyt matka... Ensi tammikuuhun ja seuraavaan matkaan tuntuu olevan pieni ikuisuus, vaikka aika muuten tuntuu katoavan mystisesti jonnekkin (jos jollakulla on ylimääräistä aikaa, niin tänne saa postittaa kunhan ei käytä Post-Nordia tai DPD:tä). Ruotsissa ei pahemmin

Tyhjän paperin kauhu... En ole oikeastaan ikinä miettinyt etukäteen mitä tänne kirjoitan, tekstit syntyvät täysin luonnostaan ja valmistelematta. Minut tuntevat tietävät että minulla on tapana jättää miettimättä mitä sanon. Mitä suotta suunnittelemaan kun ensin voi tehdä, sitten analysoida. Nyt huomaan että en ole noin kahteen kuukauteen edes vilkaissut tätä julkista päiväkirjaani. Vähän vähemmän julkinen päiväkirjani sen sijaan on täyttynyt reippaasti (olen kuluttanut yhden mustekynän tässä ajassa...), joten jossain ollaan menty vikaan. Mitä tapahtui sille periaatteelleni että kirjoitan tänne jokaisen askeleeni, liitän miljoona kuvaa aamiaisestani ja valitan biokemiasta? Niin, kaiketi minulla on ollut elämää tietokoneen ulkopuolella. Uhkarohkeimmat saattavat jopa veikata että olen harrastanut synnillistä toimintaa joka takaa paikan helvetin liekeissä (suomeksi: opiskellut *antakaa anteeksi moisten rumien sanojen käyttö julkisesti netissä!* ). Tai sitten vain olen ottanut ensimmäi