Terveisiä kesäleiriltä!
Tyhjän paperin kauhu... En ole oikeastaan ikinä miettinyt etukäteen mitä tänne kirjoitan, tekstit syntyvät täysin luonnostaan ja valmistelematta. Minut tuntevat tietävät että minulla on tapana jättää miettimättä mitä sanon. Mitä suotta suunnittelemaan kun ensin voi tehdä, sitten analysoida.
Nyt huomaan että en ole noin kahteen kuukauteen edes vilkaissut tätä julkista päiväkirjaani. Vähän vähemmän julkinen päiväkirjani sen sijaan on täyttynyt reippaasti (olen kuluttanut yhden mustekynän tässä ajassa...), joten jossain ollaan menty vikaan. Mitä tapahtui sille periaatteelleni että kirjoitan tänne jokaisen askeleeni, liitän miljoona kuvaa aamiaisestani ja valitan biokemiasta?
Niin, kaiketi minulla on ollut elämää tietokoneen ulkopuolella. Uhkarohkeimmat saattavat jopa veikata että olen harrastanut synnillistä toimintaa joka takaa paikan helvetin liekeissä (suomeksi: opiskellut *antakaa anteeksi moisten rumien sanojen käyttö julkisesti netissä!*). Tai sitten vain olen ottanut ensimmäisen lennon Arlandasta ja päätynyt Göteborgiin kun Balille ei lähtenytkään suoria lentoja.
Ei tämä aika mitään kesäleiriä ole ollut, vaikka semmoisella yleensä asustelenkin. Pääni sisällä paistaa aurinko 24/7 ja tunnistan itseni Heart&Brain -sarjiksen sydänhahmosta. Neurologia viikoittaisine duggineen on pitänyt huolen siitä että ei luule osaavansa liikaa. Tai osaavansa ollenkaan sen puoleen. Anatomiasta tuli uusinta molemmista osuuksista, josta reputin komeasti käytännön osuuden (tentti sentään jäi vain 3,5 pisteestä kiinni). Listaa voisi jatkaa pitkään, mutta en valitettavasti vielä tähän mennessä ole oppinut valittamaan joten tyytynen tähän.
Lokakuussa tapahtui myös kivoja asioita kyllä. Kävin Lundissa kahden muun kanssa edustamassa Koitusta RSN:n verkostoitumistapahtumassa (ilmaisia hotellimatkoja hihiii!). Näin perhettäni (sekä Suomi- että Ruotsi-versiota). Että jos jotain huonoa niin monin verroin hyvääkin.
Jos sallitte, niin käytän toisen kerran tässä tekstissä rumaa kieltä ja puhun hieman lisää tuosta äärimmäisen synnillisestä ja riettaasta toiminnasta, opiskelusta. Neurologia tuli ja meni. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääsen katsomaan tenttiä vielä uusinnassa, sillä kysymykset olivat hieman eri aiheista kuin mistä oma osaamiseni oli. Onneksi uusimiseen ei kuole, vaikkakin olisi se ihan mukavaa päästä tentistä läpi ensimmäisellä kerralla. Ei ne uusinnat nyt niiin ihania ole.
Patologia otti vallan ja illat tulevat sujumaan rattoisasti tuijotellen erilaisia kasvaimia ja sairauksien mekanismeja. Tai jotain sinne päin ehkä. Kurssi vaikuttaa kivalta (joojoo, olen sanonut niin kaikista muistakin...). Viime lauantaina tehdessäni seminaaritehtäviä tunsin pitkästä aikaa motivaatiota. Olin omissa maailmoissani (anteeksi Vreten ja Märsta!), mutta tunsin syvää yhteyttä kurssikirjaan. Tänään ollut seminaari kyllä palautteli tähän maailmaan huolella.
Motivaatio on kieltämättä ollut vaihdellen paikalla tänä syksynä. Neurologia on yksi lempiaiheistani, mutta kurssin aikana en jaksanut vaan tehdä niin paljoa töitä kuin olisi pitänyt. Välillä kai käy niin, enkä voi väittää että se olisi ollut ensimmäinen kerta. Nyt kuitenkin aion vangita ja kahlita tämän motivaation puuskan kiinni itseeni.
Laadin ensimmäistä kertaa itsenäisesti lukusuunnitelman lärandemålien pohjalta (käytin tosin Märstan ja Vretenin laatimaa DFM1-mallia pohjana). Ihan hyvä kaiketi, sillä loppusyksylle ja alkutalvelle KI on ohjelmoinut hiukkasen toimintaa. Lisäksi kun koulun lisäksi omaan sosiaalisen elämän josta haluan pitää huolta. Myös muut vapaa-ajan aktiviteetit, kuten spexi, pitävät huolen siitä että elämästä tulee stressaavaa jos sitä ei yhtään aikatauluta tai strukturoi.
Tälläkin hetkellä minun pitäisi olla lukemassa patologiaa, joten siirryn koneelta kirjan ääreen. Ja yritän tulla takaisin ennen kuin kuukausi vaihtuu. Ha det!
Nyt huomaan että en ole noin kahteen kuukauteen edes vilkaissut tätä julkista päiväkirjaani. Vähän vähemmän julkinen päiväkirjani sen sijaan on täyttynyt reippaasti (olen kuluttanut yhden mustekynän tässä ajassa...), joten jossain ollaan menty vikaan. Mitä tapahtui sille periaatteelleni että kirjoitan tänne jokaisen askeleeni, liitän miljoona kuvaa aamiaisestani ja valitan biokemiasta?
Niin, kaiketi minulla on ollut elämää tietokoneen ulkopuolella. Uhkarohkeimmat saattavat jopa veikata että olen harrastanut synnillistä toimintaa joka takaa paikan helvetin liekeissä (suomeksi: opiskellut *antakaa anteeksi moisten rumien sanojen käyttö julkisesti netissä!*). Tai sitten vain olen ottanut ensimmäisen lennon Arlandasta ja päätynyt Göteborgiin kun Balille ei lähtenytkään suoria lentoja.
Ei tämä aika mitään kesäleiriä ole ollut, vaikka semmoisella yleensä asustelenkin. Pääni sisällä paistaa aurinko 24/7 ja tunnistan itseni Heart&Brain -sarjiksen sydänhahmosta. Neurologia viikoittaisine duggineen on pitänyt huolen siitä että ei luule osaavansa liikaa. Tai osaavansa ollenkaan sen puoleen. Anatomiasta tuli uusinta molemmista osuuksista, josta reputin komeasti käytännön osuuden (tentti sentään jäi vain 3,5 pisteestä kiinni). Listaa voisi jatkaa pitkään, mutta en valitettavasti vielä tähän mennessä ole oppinut valittamaan joten tyytynen tähän.
Lokakuussa tapahtui myös kivoja asioita kyllä. Kävin Lundissa kahden muun kanssa edustamassa Koitusta RSN:n verkostoitumistapahtumassa (ilmaisia hotellimatkoja hihiii!). Näin perhettäni (sekä Suomi- että Ruotsi-versiota). Että jos jotain huonoa niin monin verroin hyvääkin.
Jos sallitte, niin käytän toisen kerran tässä tekstissä rumaa kieltä ja puhun hieman lisää tuosta äärimmäisen synnillisestä ja riettaasta toiminnasta, opiskelusta. Neurologia tuli ja meni. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääsen katsomaan tenttiä vielä uusinnassa, sillä kysymykset olivat hieman eri aiheista kuin mistä oma osaamiseni oli. Onneksi uusimiseen ei kuole, vaikkakin olisi se ihan mukavaa päästä tentistä läpi ensimmäisellä kerralla. Ei ne uusinnat nyt niiin ihania ole.
Patologia otti vallan ja illat tulevat sujumaan rattoisasti tuijotellen erilaisia kasvaimia ja sairauksien mekanismeja. Tai jotain sinne päin ehkä. Kurssi vaikuttaa kivalta (joojoo, olen sanonut niin kaikista muistakin...). Viime lauantaina tehdessäni seminaaritehtäviä tunsin pitkästä aikaa motivaatiota. Olin omissa maailmoissani (anteeksi Vreten ja Märsta!), mutta tunsin syvää yhteyttä kurssikirjaan. Tänään ollut seminaari kyllä palautteli tähän maailmaan huolella.
Motivaatio on kieltämättä ollut vaihdellen paikalla tänä syksynä. Neurologia on yksi lempiaiheistani, mutta kurssin aikana en jaksanut vaan tehdä niin paljoa töitä kuin olisi pitänyt. Välillä kai käy niin, enkä voi väittää että se olisi ollut ensimmäinen kerta. Nyt kuitenkin aion vangita ja kahlita tämän motivaation puuskan kiinni itseeni.
Laadin ensimmäistä kertaa itsenäisesti lukusuunnitelman lärandemålien pohjalta (käytin tosin Märstan ja Vretenin laatimaa DFM1-mallia pohjana). Ihan hyvä kaiketi, sillä loppusyksylle ja alkutalvelle KI on ohjelmoinut hiukkasen toimintaa. Lisäksi kun koulun lisäksi omaan sosiaalisen elämän josta haluan pitää huolta. Myös muut vapaa-ajan aktiviteetit, kuten spexi, pitävät huolen siitä että elämästä tulee stressaavaa jos sitä ei yhtään aikatauluta tai strukturoi.
Tälläkin hetkellä minun pitäisi olla lukemassa patologiaa, joten siirryn koneelta kirjan ääreen. Ja yritän tulla takaisin ennen kuin kuukausi vaihtuu. Ha det!
Hyvää anatomian opiskelua tv:n välityksellä: Walking Deads
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaKommenttini ei ehkä sovi juuri tähän tekstiin, mutta ehkä huomaat tämän tästä nopeammin kuin aikaisemmista :D
Löysin blogisi googlettelemalla lääkiksen opiskeluista ruotsissa. Itse olen abiturientti, jota kovasti kiinnostaisi lääketieteellinen. En kuitenkaan tiedä, onko minusta kokeilemaan useita kertoja samaan opiskelupaikkaan... Idea ruotsiin muuttamisesta tuli tänä iltana mieleen, joten mulla olis pari kysymystä sinulle!
1. Onko totta, että on mahdollisuus päästä ilman pääsykokeita? Eli vain lukion päättöarvosanalla ja yo-arvosanoilla
2. Oletko perehtynyt asiaan, että onko esimerkiksi erikoistuminen mahdollista suomessa? Saako opiskeluiden päätyttyä kuinka nopeasti suomesta viralliset paperit ja suomeen töihin?
3. Kirjoitin ruotista pistettä vaille M eli c, jonka aion kyllä uusia... onko edes mahkuja selvitä? Heh ��
4. Osaatko sanoa eroja eri kaupunkien lääketiteellisten välillä? Ilmeisesti tuhkolmassa arvostetuin/parhain?
5. Jotain muuta hyödyllistä kerrottavaa?!
Hei!
PoistaJuu, kysyä saa oli tekstin aihe mikä tahansa :)!
1. Ruotsiin ei ole pääsykokeita, vaan tänne haetaan arvosanojen perusteella. Toki on mahdollista tehdä högskoleprovet, joka antaa paremman lähtökohdan päästä tänne (samoilla todistuspisteillä olevista vahvemmilla on se jolla on hp, vaikka siitä ei olisi loistavia pisteitä). Högskoleprovet on ollut aiemmin mahdollista tehdä Suomessa, uskoisin että ensi keväänäkin. Siinä testataan ruotsia, matikkaa ja englantia.
2. En asiasta varsinaisesti tiedä paljoa, mutta uskoisin että voi erikoistua. Laillistumisen Ruotsissa jälkeen on helppo saada laillistus Suomessa. Tällä hetkellä pitää tehdä AT Ruotsissa (aiemmin Suomessa vastaava oli myös). Asiasta toki käydään paljon keskustelua, joten en osaa sanoa mikä tilanne on tulevaisuudessa. Esimerkiksi SMR yrittää ajaa asiaa että tuo olisi mahdollista tehdä Suomessa. AT siis on 18-21 kk kestävä "laillistumisharjoittelu". Asia tosin elää tällä hetkellä.
3. Ei ne ylppärit ja kirjaimet autuaaksi tee ;). Eli jos intoa oppia kieli löytyy niin täällä pärjää. Uskallus puhua ja kyky asettaa itsensä epämukavuusalueelle on tärkeämpiä kuin äidinkielitasoinen ruotsi. Eli jos olet valmis nauramaan itsellesi ja tavaamaan sanakirjaa niin pärjäät hyvin. Kieli tarttuu suhteellisen nopeasti kunhan välttelee englannin käyttöä viime tippaan asti.
Eräs ystäväni ei ruotsia osannut juurikaan tänne muuttaessa (luki vain pakolliset kurssit eikä edes kirjoittanut sitä, lukion jälkeen välivuosi ennen tänne tuloa). Hyvin hän porskuttaa ja kieli on tarttunut kuin täi tervaan :)
4. Hmm... Jokaisessa kaupungissa on oma juttunsa varmasti. Tukholma keikkuu rankinglistojen kärjessä, mutta ei muissakaan kaupungeissa vikaa ole. Suosittelen hakemaan kaikkiin. Eri yliopistojen nettisivuja kannattaa katsella.
Itse voin suositella KI:tä. Eihän täällä elämä ainaista kesäleiriä ole, mutta toisaalta lääkiksen ei ole tarkoituskaan olla päiväkotia O:). Tukholmassa on vahva suomalaisyhteisö, joten vertaistukea on saatavilla. Varmasti siis myös muissa kaupungeissa vertaistukea löytyy kyllä.
5. Hmm... Tänne kannattaa hakea. Siinä ei menetä mitään! Asetu asuntojonoihin (erityisesti huge.se) jo nyt!
Ulkomaille muutto kasvattaa ihan älyttömän paljon. Ei se helppoa aina ole, välillä sitä vaan ihmettelee että mitä sitä täällä tekee. Onneksi enemmistö päivistä on sitä että nauttii enemmän tai vähemmän siitä mitä tekee. Kaupunki tuntuu kodilta ja ihmiset oikeilta.
Toki kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Itselläni ensimmäinen iso koti-ikävä iski vasta 8kk tänne muuttamisen jälkeen (ja toisen kerran 1,5 vuotta täällä asuneena). Suurimmalle osalle ensimmäinen 6kk on ollut se rankin jakso. Toisaalta kun se voi olla sitä kuherrusaikaakin, kuten minun tapauksessani oli... Niin tai näin, Ruotsi on lähellä Suomea joten mitään aivan järkyttävää itsekiduttamista ei siis tarvitse pelätä.
Toivottavasti näistä oli apua, saa kysyä lisää :)
(vastausten laatu sen mukaista että olen tullut töistä ja lukenut farmakologiaa vähän liian myöhään XD)