Ajatuksia villasukissa

Oletko aina miettinyt että asiat sujuvat liian helposti, onko sinulla ollut liikaa ylimääräistä aikaa (tunnetaan myös nimellä vapaa-aika)? Haluaisitko saada lisähaastetta arkeesi? Ei hätää, KI:llä on ratkaisu! Miksi tehdä asiat helposti ja loogisesti kun ne voi tehdä vaikeastikin! Yllä oleva kuvasi hyvin ajatuksiani alkuviikosta. Meidät suomalaiset oli jätetty pois sähköpostilistalta koska meillä oli vääränlaiset henkilötunnukset (tilapäiset, sillä jostain syystä Skatteverketiltä hankkimamme ruotsalaiset eivät päivittyneetkään automaattisesti). Näin ollen meiltä meni ohi tärkeää tietoa liittyen edessä oleviin terveyskeskuspäiviin. Onneksi asia kuitenkin saatiin korjattua, vaikka aluksi tyrmistys oli kieltämättä aika suuri... Opinnot ovat pyörähtäneet vauhtiin kunnolla, solubiologia kiinnostaa paljon ja luennoitsijat ovat erinomaisia! Itse asiassa, tästä solubiologian osuudesta vastaavana henkilönä on suomalainen ;). Vastapainoa opiskelulle tarjosi olympialaiset. Varsinkin Suomi-Ruo

Otsikko herättää varmasti monessa ihmetystä. Onko kirjoittaja eksynyt? Vaiko filosofi? Vai vaan pyörällään päästään tämän kaiken biokemian lukemisen jälkeen. Oikea vastaus on että ei mitään yllä olevista vaihtoehdoista. Tämä kirjoitus on vastaus lukijoiden toiveeseen ja nimensä mukaisesti tulee kertomaan kuinka päädyinkään opiskelemaan Tukholmaan. Olen pienestä lapsesta asti halunnut työskennellä hoitoalalla. Milloin kirjoittelin ystävänkirjan sivuille haaveammatikseni lääkärin, milloin sairaanhoitajan. Lukiossa luin (ja kirjoitin) biologian, kemian ja fysiikan pitkänä. Abivuoden kevät oli ahkeran lukemisen aikaa, kävin valmennuskurssilla lääketieteen pääsykoetta varten (hain Helsinkiin) ja yritin tehdä parhaani. Sain ihan hyvät pisteet, mutta ne eivät riittäneet sisäänpääsyyn. Olin käynyt myös pääsykokeissa sairaanhoitajaksi opiskelua varten ja pääsinkin sinne opiskelemaan. Vuosi meni nopeasti niiden opintojen parissa ja tunsin olevani oikealla alalla, mutta ajattelin kuitenkin

Olen aina pitänyt julkisilla matkustamisesta, vaikkakin ruuhka-aika Centralenilla yrittääkiin nakertaa tätä intoa. Bussin ikkunasta näkee näppärästi kaupunkia ja tulee tutustuneeksi semmoisiin paikkoihin joihin ei muuten menisi. Tukholmassa metro on vähintään yhtä näppärä kaupunkiintutustumisväline kuin bussi. Silloin kuin asemat ovat maan alla, niin saa nauttia taidenäyttelystä (esimerkiksi T-centralenilla sinisen linjan laiturit ovat kauniisti sinisillä kuvioilla koristeltuja). Eräänä päivänä päätin mennä sinisellä metrolla Akallan suuntaan, sillä olin lukenut että Kistan ja Hallonbergin välissä on tyhjä asema, Kymlinge, jossa on kyllä kaikki laiturirakenteet mutta jota ei kuitenkaan koskaan ole otettu käyttöön. Tuntui jännältä ajaa metrolla aseman ohi, joka ei oikeastaan ole asema... Samalla matkalla ajoin Akallaan asti. Perille päästyäni yllätyin suuresti, sillä laiturilla oli kyltti: Helsigforsgatan. Helsinkikatu, mitä ihmettä? Maanpintaan päästessäni törmäsin Sibeliuskatuun.

Kalenteria katsoessa sitä tajusi taas viikon vilahtaneen silmien ohi. En edelleenkään käsitä että minne aika oikein katoaa? Olihan viime viikko toki hyvin täynnä ohjelmaa, amphioxdageineen ja -sitseineen, että ehkä se selittää jotain... Amphioxdag oli oikein hauska tilaisuus. Kiersimme joukkueittain kaupungilla tehden tehtäviä. Meidän suomalaisjoukkueen TeamSpirit oli kyllä omaa luokkaansa ja oli niin hauskaa, että edelleenkin naurattaa aina kun menen metrolla Odenplanin ohi. Illan sitsit olivat hyvin juhlavat ja ruoka oli todella hyvää :)! Kolme viikkoa kestänyt Upptakten (eräänlainen johdatus opiskeluun) "päättyi" tänään, tosin sitä on keväällä vielä muutaman kerran. Huomenna päästään oikeasti opiskelemaan kunnolla kun Den Friska Människan 1 alkaa. Hiukan kyllä huolestuttaa biokemian osuus, sillä siitä on hiukan ehtinyt vierähtää aikaa kun olen viimeksi lukenut kemiaa ollenkaan. Ehkä siihen pääsee sisälle kuitenkin ahkeralla työllä (aka istumalihaksien harjoittamisella)