Heippalappukulttuuri
Suomalaisessa kulttuurissa on jänne piirre. Naapureille ei puhuta, korkeintaan mumistaan jotain moita muistuttava kirjainjono rappukäytävässä. Hississä naapurin kanssa samaan aikaan matkustaminen vasta onkin kiusallista, kun ei tiedä pitäisikö tuijottaa omia vai sen toisen kengänkärkiä.
Eivät suomalaiset kuitenkaan hiljaisia tai ujoja ole. Naapurien kanssa kommunikoidaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Patterin hakkaaminen kolmen aikaan aamuyöllä on oiva tapa kommentoida naapurin musiikkimakua. Liesituulettimen ääressä riiteleminen luo yhteisöllisyyttä koko taloon, kun kaikille selviää mitä se Pena onkaan taas jättänyt tekemättä.
Oma suosikkitapani kuitenkin on heippalaput, tuo naapurikommunikoinnin helmi ja kivijalka. Kuitenkin muutettuani omilleni olen elänyt valtavassa puutteessa. Naapurini täällä hannuhanhilandiassa eivät osaa toteuttaa tätä elämän eliksiiriksikin parjattua perinnettä. Inneboendena asuessani sentään vuokraemäntäni yritti lievittää sopeutumisahdistusta kirjoittamalla pirteitä huomenientoivotuksia post-it -lapulle ja jättämällä niitä ruokapöytään.
Viime keväänä yritin virittää rappuuni heippalappukulttuuria, turhaan. Laput olivat hississä noin kaksi viikkoa, mutta sitten ne katosivat mystisesti (ja ne penteleen ovet jäävät edelleen auki....). Onneksi opiskelijatalossa asuminen tarjoaa paljon potentiaalisia tilanteita heippalapuille.
Muutama viikko sitten sain kuulla että talossamme on melko suuri ludeongelma. Kämppäni ylösalaisin käännettyä ja muutaman yön valvomisen jälkeen ponnistelin ja kirjoitin kauniilla käsialalla viestit asiasta yhteiskeittiöömme (sekä ruotsiksi ja englanniksi). Tekstissä kohteliaasti ehdotin että yhteisesti ottaisimme yhteyttä isännöitsijään ja pyytäisimme koko talon myrkyttämistä (integraatio alkaa orastaa kun näin yhteisöllisiä asioita ehdottelen...? Ehei, en vain halua luteita itselleni). Suureksi pettymyksekseni laput katosivat eikä naapureita tuntunut kiinnostavan asia. Kunnes eräänä iltana keittöön ilmestyi heippalappu! Eikä siinä kaikki, vaan se on saanut kommettejakin!
Alan vähitellen uskoa että jopa ruotsalaiset voivat oppia heippalappukulttuuriin, eikä minun täydy integroitua elämään puutteessa. Ihan jees...
Asiasta innostuneena päätin tehdä itselleni oman heippalapun. Peruslaiskana ihmisenä lenkkipolulla ei tule viihdyttyä liikaa, eikä tuota opiskeluakaan loppuunpalamiseen asti ole tullut tehtyä. Mutta, joka kerta kun olen menossa ruokakaapille, niin Piisamirotta muistuttaa minua näistä kauniisti välttelemistäni asioista.
Eivät suomalaiset kuitenkaan hiljaisia tai ujoja ole. Naapurien kanssa kommunikoidaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Patterin hakkaaminen kolmen aikaan aamuyöllä on oiva tapa kommentoida naapurin musiikkimakua. Liesituulettimen ääressä riiteleminen luo yhteisöllisyyttä koko taloon, kun kaikille selviää mitä se Pena onkaan taas jättänyt tekemättä.
Oma suosikkitapani kuitenkin on heippalaput, tuo naapurikommunikoinnin helmi ja kivijalka. Kuitenkin muutettuani omilleni olen elänyt valtavassa puutteessa. Naapurini täällä hannuhanhilandiassa eivät osaa toteuttaa tätä elämän eliksiiriksikin parjattua perinnettä. Inneboendena asuessani sentään vuokraemäntäni yritti lievittää sopeutumisahdistusta kirjoittamalla pirteitä huomenientoivotuksia post-it -lapulle ja jättämällä niitä ruokapöytään.
Viime keväänä yritin virittää rappuuni heippalappukulttuuria, turhaan. Laput olivat hississä noin kaksi viikkoa, mutta sitten ne katosivat mystisesti (ja ne penteleen ovet jäävät edelleen auki....). Onneksi opiskelijatalossa asuminen tarjoaa paljon potentiaalisia tilanteita heippalapuille.
Muutama viikko sitten sain kuulla että talossamme on melko suuri ludeongelma. Kämppäni ylösalaisin käännettyä ja muutaman yön valvomisen jälkeen ponnistelin ja kirjoitin kauniilla käsialalla viestit asiasta yhteiskeittiöömme (sekä ruotsiksi ja englanniksi). Tekstissä kohteliaasti ehdotin että yhteisesti ottaisimme yhteyttä isännöitsijään ja pyytäisimme koko talon myrkyttämistä (integraatio alkaa orastaa kun näin yhteisöllisiä asioita ehdottelen...? Ehei, en vain halua luteita itselleni). Suureksi pettymyksekseni laput katosivat eikä naapureita tuntunut kiinnostavan asia. Kunnes eräänä iltana keittöön ilmestyi heippalappu! Eikä siinä kaikki, vaan se on saanut kommettejakin!
Alan vähitellen uskoa että jopa ruotsalaiset voivat oppia heippalappukulttuuriin, eikä minun täydy integroitua elämään puutteessa. Ihan jees...
Asiasta innostuneena päätin tehdä itselleni oman heippalapun. Peruslaiskana ihmisenä lenkkipolulla ei tule viihdyttyä liikaa, eikä tuota opiskeluakaan loppuunpalamiseen asti ole tullut tehtyä. Mutta, joka kerta kun olen menossa ruokakaapille, niin Piisamirotta muistuttaa minua näistä kauniisti välttelemistäni asioista.
Ai niin, pääsin muuten läpi tuosta tuskaisesta DFM1-tentistä. Tuntuuko hyvältä, todellakin! Onko opiskelu helpompaa ja kevyempää? Ei todellakaan, anatomian 3 viikon kurssi pitää jalat tukevasti maassa ja pään kirjassa.
Palaillaan kunhan tuo 19-sivun anatomian lista on päässä nuijalla taottuna. Syksyjä immeiset!
Huonot asukasvalinnat ja matkailu tuo ei toivottuja kotieläimiä asuintaloihin.
VastaaPoistaMoikka,
VastaaPoistaYritin kahlata kommentteja läpi, mutta en nyt löytänyt samanlaista kysymystä niin isketäänpä tähän, eli kuinka paljon pakollisia luentoja teillä oli ensimmäisen puolen vuoden aikana? Itsellä se tilanne että hakupaperit Ruotsiin sisällä mutta pysyvään muuttoon minulla on mahdollisuus vasta ensi syksylle taloudellisesta tilanteesta johtuen. Eli jos nyt ihmeen kaupalla opiskelupaikka aukeaisi niin mietin miten paljon voi suorittaa vaihtelevalla läsnäololla ja mistä alun luennot koostuvat (aikaisempi tutkinto taustalla niin mietin saisinko jotain hyväksiluettua...).
Kiitos hyvästä blogista! :)
Ensimmäisen terminin aikana ei ollut paljoa pakollisia luentoja, mutta labroja, ryhmätöitä ja redovisningejä kylläkin oli jonkin verran. Ensimmäinen kuukausi-puolitoista oli vähemmällä läsnäolopakolla kuin biokemian osuus.
PoistaYkkösterminillä on aluksi kahden viikon tutustumiskurssi (tässä paljon pakollisuutta), jota seuraa noin kuukauden mittainen solubiologian kurssi. Biokemiaa luetaankin sitten lopputermin. Linkki lukujärjestykseen; http://pingpong.ki.se/public/courseId/5729/lang-sv/publicPage.do?item=3855961
Eli vaihtelevalla läsnäololla lienee mahdollista suorittaa jos ja kun on valmis matkaamaan kahden maan väliä jonkun verran :D.