Sinikeltavalkoinen

Ruotsista kuulee puhuttavan kaikenlaista laidasta laitaan. Suomalaisilla on oma tuttu ja turvallinen asenne Ruotsia ja siellä asuvia hannuhanhia kohtaan. Tämän veljellisen suhtautumistavan huipentumana toimii aina jääkiekon MM-kisat ja finaalipeli. Jokainen on varmasti joskus kuullut luvut 6-1, 5-6 jne...

Tässä viimeisen reilun vuoden aikana olen päässyt kurkistamaan tuon lännen ihmemaan mystisen taikaverhon toiselle puolelle. Ei täällä kaikki mene kuin Strömsössä, kaikki eivät aja luksusautolla, diskuteeraa sydämensä kyllyydestä ja ylipäätän elä sitä unelmaa.

Suomi ja Ruotsi ovat hyvin samankaltaisia, kuten jo viime keväänä kirjoitin. Molemmat maat ovat eksoottisia Pohjolan jääkaappeja, joiden kansalaisilta on turha odottaa laajaa keskustelua. Tai näin ainakin joku joka tulee jostain kaukaisesta maasta voisi kuvailla.

Suomalaisittain ajateltuna ruotsalaiset eivät ole tuppisuuta nähneetkään, ei ainakaan ellei itänaapurissaan ole vierailleet. Mitä sitä suotta puhumaan lämpimikseen, puhutaan jos on asiaa. Ruotsalaisille taasen on äärimmäisen tärkeää että kaikki otetaan huomioon ja tasa-arvo totetuu jajajajaja... Että on riittävästi fikaa. Asioista täytyy diskuteerata perinpohjaisesti.

Ajattelin että voisin kirjoittaa ja kertoa minun suhteestani Ruotsiin. Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että aikanaan päätin hakea tänne. Ruotsissa asuminen on antanut minulle valtavan paljon kaikkea uutta, kasvattanut ihmisenä ja olen saanut mahdollisuuden tehdä asioita joista en aiemmin osannut uneksiakaan. Vaikka kirjoitankin ylistyssanoja, niin se ei vähennä yhtään Suomen arvoa tai niiden asioiden merkitystä jotka tapahtuvat tai ovat tapahtuneet Suomessa. Suomi on kuitenkin kotimaani.

Tänne tullessani olin hyvin hiljainen ja ujo tytöntyllerö. Jotenkin Tukholma kuori nämä kerrokset päältäni ja nykyisin tikkaan kuin Signerin ompelukone kun vaan pääsen puhumaan. Olen mukana järjestötoiminnassa, asia mitä tuskin olisin tehnyt Suomessa.

Ulkomaille muuttaminen on opettanut ottamaan vastuuta ja tuonut hurjasti itsevarmuutta. Aiemmin olisin nähnyt painajaisia siitä että minun täytyisi vetää jotain ryhmää jne sillä kuitenkin vain mokaisin. Tällä hetkellä olen useammassa paikassa ottanut erilaisia vastuutehtäviä ja nautin siitä täysin rinnoin.

Yölliset syvälliset keskustelut ovat tarjonneet monet hyvät naurut sekä laajat pohdinnat mm. elämän tarkoituksesta (mikä ei muuten ole vain 42). Täällä asuminen on tuonut elämään paljon spontaaniutta, randomjunamatkoja, saunailtoja ja yöuinteja. Olen saanut vinonpinon uusia ihania ystäviä (tai oikeammin Ruotsiperheenjäseniä), tutustunut mielenkiintoisiin pallontallaajiin ja saanut kuulla suomalaisuudestani.

Eihän elämä aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista, joten on täällä asumisella myös se varjopuolensa. Perhe ja suku asuvat Suomessa, joten näen sisaruksiani liian harvoin. Välillä opinnot ovat stressanneet niinkin paljon että yöunet ovat menneet. Suomessa asuvien ystävien tapaaminen on hankalaa, sillä koskaan ei tiedä olemmeko samalla paikkakunnalla kun olemme samaan aikaan Suomessa.

Onneksi tämmöinen yltiöoptimisti kuten minä, näkee jokaisessa haasteessakin mahdollisuuden. Jos joskus on tullut valvottua stressin takia, niin seuraavana yönä on nukuttu senkin edestä. Laivalla voi pendelöidä Suomeen ja se on mukavaa (rakastan laivoja). Puhelimet ja Skype on keksitty. Ja hei, asun Ruotsissa enkä Ugandassa. Täältä on ehkä hiukkasen helpompi mennä Suomeen ja vv.

Niin tai näin, joka tapauksessa se mitä viivan alle jää on positiivista. Sen todistaa se että hymyilen kuin puuhevonen pakkasessa kun mietin elämääni. Hyvä näin.

Noniin, nyt kun tämän päivän syvällisyyskiintiö on täynnä niin voi siirtyä lukemaan immunologiaa. Ja valmistautumaan siihen mitä Tukholma tuo tullessaan. Sitä kun ei koskaan tiedä mitä kulmantakaa ilmestyy.

Pitäkää huolta itsestänne ja aurinkoa viikkoon!