Spexet Marie Antoinette (finska version, suomeksi)
Denna inlägget finns också på svenska. Alltså om du vill/kan ej läsa detta på finska, hänvisar jag dig till den svenska versionen :)
Upea mutta rankka viikko takana. Teatterilla tuli oleskeltua melkein enemmän kuin kotona ja päivät täyttyivät paniikinsekaisesta lavastamisesta, hysteriasta sekä upeaakin upeammasta esityksestä. Kuten arvata saattaa, niin spexiviikko on kunnialla takana.
Kun on viikon verran viettänyt illat vaihtamassa lavasteita ja delegoimassa työtehtäviä lavastetiimille yhdessä työparini kanssa, niin sitä voi hyvällä omatunnolla sanoa olevansa väsynyt. Onnellinen ja väsynyt. Ylpeä siitä työstä mitä lavastetiimi on tehnyt. Ylpeä siitä mitä koko spexiporukka on saanut aikaan. Ylpeä siitä että on saanut olla mukana tekemässä tätä projektia. Tuntea väsymystä, joka on merkki siitä että on antanut kaikkensa.
Viikko sujui enemmän kuin hyvin, pääsin näkemään kerrankin jokaikisen esityksen (jes, lavan taakse ei mahtunut niin lavastetiimi joutui istumaan yleisössä) ja huutamaan reippaasti omstartteja (pahoittelut rakas ensemble kaikista suomiomstarteista, selvisitte kuitenkin niistä kunnialla!). Porukka oli todella innostunutta ja täysillä mukana. Niin yleisö kuin me spexaajatkin. Teatterilta kotiin palattaessa hymy oli niin leveä että ei meinannut kasvoihin mahtua.
Kuitenkin tämän kaiken ilon lisänä on ollut myös stressiä. Viisi minuuttia ennen esitystä olin aina paniikissa että onhan kaikki paikallaan ja tietäväthän kaikki mitä tekevät (ööh... murehdin turhaan sillä jokaisella oli raudanluja kontrolli omasta työtehtävästään). Viimeisen esityksen suunnittelu (joka alkoi jo tammikuussa, kauan ennen spexikautta) oli omiaan lisäämään harmaita hiuksia, sillä siinä mennään veitsenterällä. Pilojen täytyy olla hauskoja, mutta ne eivät saa häiritä juonta liiaksi tai olla (liian) epämukavia näyttelijöille. Loppujen lopuksi kaikki onnistui kuin tikanheitto kauniina kesäpäivänä.
Ensemble oli uskomattoman lahjakas. Sain joka ilta nauraa vatsa kippurassa (vatsalihakseni ovat erittäin kipeät tämän naurutreenin jäljiltä, kiitos vaan...). Muukin yleisö vaikutti pitäneen esityksistä. Kaikki laulut olivat upeita, koreografiat mahtavia. Omstartit... Siis kuinka jotain näin uskomatonta voi olla olemassakaan? En tiedä mistä ovat tekstinsä keksineet mutta toivon kuulevani näitä lauluja vielä vuosia!
Esitystä katsoessa näki myös muiden suuren työpanoksen. Ranskan vallankumous kun kuitenkin on aikamoinen pukudraama, niin se asettaa haasteita puvustukselle. Haaste oli otettu hyvin vastaan, sillä pukuloisto oli upeaa, niiden asujen kanssa on täytynyt varmasti viettää monta pitkää iltaa... Myöskin maskeeraus oli loistavaa, eräs kaverini itse asiassa kehuikin sitä todella paljon.
Siksi eilinen tuntui todella raskaalta. Myöhään illalla MF:lle saavuttaessa olin liian väsynyt tajutakseni tätä, mutta aamulla herätessäni kauniiseen sunnuntaihin olo oli tyhjä. Mitä nyt? Mitä teenkään tänään tai tästä eteenpäin? Enkö pääsekään enää teatterille?
Elämä palautuu vähitellen raiteilleen koulutyön ottaessa vallan. Kesä tulee tuloaan ja uusi spexi häämöttää tuolla jossain tulevaisuudessa (lue: syksyllä). Siihen asti täytyy kärsiä vieroitusoireista tietäen että en ole ainoa, uskoisin että muillakin spexaajilla on niitä. Vertaistuella saa tuotua arkeen sen pienen ripauksen spexiä, jotta jaksaa odottaa seuraavaan kauteen.
Kiitos kaikille spexiin osallistuneille (sekä yleisölle että tekijöille)! Teitte kuluneesta viikostani mahtavan! Alla pari kuvaa tästä upeasta projektista jossa olen saanut olla mukana.
Upea mutta rankka viikko takana. Teatterilla tuli oleskeltua melkein enemmän kuin kotona ja päivät täyttyivät paniikinsekaisesta lavastamisesta, hysteriasta sekä upeaakin upeammasta esityksestä. Kuten arvata saattaa, niin spexiviikko on kunnialla takana.
Kun on viikon verran viettänyt illat vaihtamassa lavasteita ja delegoimassa työtehtäviä lavastetiimille yhdessä työparini kanssa, niin sitä voi hyvällä omatunnolla sanoa olevansa väsynyt. Onnellinen ja väsynyt. Ylpeä siitä työstä mitä lavastetiimi on tehnyt. Ylpeä siitä mitä koko spexiporukka on saanut aikaan. Ylpeä siitä että on saanut olla mukana tekemässä tätä projektia. Tuntea väsymystä, joka on merkki siitä että on antanut kaikkensa.
Viikko sujui enemmän kuin hyvin, pääsin näkemään kerrankin jokaikisen esityksen (jes, lavan taakse ei mahtunut niin lavastetiimi joutui istumaan yleisössä) ja huutamaan reippaasti omstartteja (pahoittelut rakas ensemble kaikista suomiomstarteista, selvisitte kuitenkin niistä kunnialla!). Porukka oli todella innostunutta ja täysillä mukana. Niin yleisö kuin me spexaajatkin. Teatterilta kotiin palattaessa hymy oli niin leveä että ei meinannut kasvoihin mahtua.
Kuitenkin tämän kaiken ilon lisänä on ollut myös stressiä. Viisi minuuttia ennen esitystä olin aina paniikissa että onhan kaikki paikallaan ja tietäväthän kaikki mitä tekevät (ööh... murehdin turhaan sillä jokaisella oli raudanluja kontrolli omasta työtehtävästään). Viimeisen esityksen suunnittelu (joka alkoi jo tammikuussa, kauan ennen spexikautta) oli omiaan lisäämään harmaita hiuksia, sillä siinä mennään veitsenterällä. Pilojen täytyy olla hauskoja, mutta ne eivät saa häiritä juonta liiaksi tai olla (liian) epämukavia näyttelijöille. Loppujen lopuksi kaikki onnistui kuin tikanheitto kauniina kesäpäivänä.
Ensemble oli uskomattoman lahjakas. Sain joka ilta nauraa vatsa kippurassa (vatsalihakseni ovat erittäin kipeät tämän naurutreenin jäljiltä, kiitos vaan...). Muukin yleisö vaikutti pitäneen esityksistä. Kaikki laulut olivat upeita, koreografiat mahtavia. Omstartit... Siis kuinka jotain näin uskomatonta voi olla olemassakaan? En tiedä mistä ovat tekstinsä keksineet mutta toivon kuulevani näitä lauluja vielä vuosia!
Esitystä katsoessa näki myös muiden suuren työpanoksen. Ranskan vallankumous kun kuitenkin on aikamoinen pukudraama, niin se asettaa haasteita puvustukselle. Haaste oli otettu hyvin vastaan, sillä pukuloisto oli upeaa, niiden asujen kanssa on täytynyt varmasti viettää monta pitkää iltaa... Myöskin maskeeraus oli loistavaa, eräs kaverini itse asiassa kehuikin sitä todella paljon.
Siksi eilinen tuntui todella raskaalta. Myöhään illalla MF:lle saavuttaessa olin liian väsynyt tajutakseni tätä, mutta aamulla herätessäni kauniiseen sunnuntaihin olo oli tyhjä. Mitä nyt? Mitä teenkään tänään tai tästä eteenpäin? Enkö pääsekään enää teatterille?
Elämä palautuu vähitellen raiteilleen koulutyön ottaessa vallan. Kesä tulee tuloaan ja uusi spexi häämöttää tuolla jossain tulevaisuudessa (lue: syksyllä). Siihen asti täytyy kärsiä vieroitusoireista tietäen että en ole ainoa, uskoisin että muillakin spexaajilla on niitä. Vertaistuella saa tuotua arkeen sen pienen ripauksen spexiä, jotta jaksaa odottaa seuraavaan kauteen.
Kiitos kaikille spexiin osallistuneille (sekä yleisölle että tekijöille)! Teitte kuluneesta viikostani mahtavan! Alla pari kuvaa tästä upeasta projektista jossa olen saanut olla mukana.
Kommentit
Lähetä kommentti