Uusintatenttien imussa

Jaahas... Se olisi sitten loman paikka. Tai "loman" jos tarkkoja ollaan. Tammikuussa edessä on iso tentti, melkeinpä heti loman jälkeen. Tämän lisäksi edessä on uusintoja, sillä ihan kaikesta ei tullut päästyä läpi syksyllä.

Uusintatentit ovat tulleet kyllä täällä opiskelun myötä tutuiksi. Ei sillä ettenkö oikeasti panostaisi ja opiskelisi, silti läpipääsy jää usein ihan pienestä kiinni. Liekö vika opiskelutekniikassa vai eikö istumalihaksia sittenkään ole tullut treenattua riittävästi? Toisaalta se että olen joutunut tekemään uusintoja on myös ollut hyväksi. Suomessa maailmani olisi kaatunut siihen että joudun uusintaan, jo pelkästään se että tentistä ei tullut parhainta mahdollista arvosanaa riitti tuottamaan harmaita hiuksia viikoksi.

Eihän ne uusinnat kivoja ole, sillä kyllä sitä aikaa mielellään käyttäsi muuhunkin. Varsinkin kun niitä alkaa kasaantua vähitellen ja ne alkavat mennä päällekkäin. Erityisen pahalta uusinta tuntuu silloin, kun tietää osaavansa asian, mutta ei vaan oikein saa sitä muotoiltua oikein. Tämän lisäksi välillä koen jonkinlaista häpeää siitä, että en pääse tenttejä/kokeita/yms läpi.

Häpeän tunne on turha. Sitä ei pitäisi potea ollenkaan. Uusinnat ovat osa elämää, siksihän ne on olemassa! En varmasti ole ainoa ihminen tässä maailmassa joka joutuu niitä tekemään. Koskaan ei ole tullut vastaan tilannetta että olisin ollut yksin salissa tekemässä uusintaa.

Mistä tämä tunne sitten juurtaa? En oikein osaa sanoa, se kun kerron muille että en päässyt läpi jostain ei vain tunnu hyvältä. Se tuntuu tekevän viillon ylpeyteeni, kovertavan pois sitä maskia jota yritän pitää yllä. Kun kuulen toisten ehdottavan että minun pitäisi luopua vapaa-ajan toiminnastani, se satuttaa paljon, enemmän kuin kehtaan myöntääkään. Tottahan se on, että en minä koko aikaa opiskele, mutta esimerkiksi spexin kanssa vietetty aika viikossa on ollut sitä 2-3 tuntia yhteensä. Tämänkin vain tietyn osan terministä. Koituksenkaan en voi sanoa vievän aikaani.

Nämä pienet vapaa-ajan hetket ovat opintojeni kannalta välttämättömiä. Ilman spexiä en rehellisesti sanottuna jaksaisi opiskella. Se toimii henkireikänä kun lärandemålit painavat päälle. Koitus tuo iloa arkeen.

Aina kun joku ehdottaa minulle, että vähentäisin ylimääräisiä menoja, niin huomaan vastaavani ilkeästi takaisin. En haluaisi vastata niin, en oikeasti ole ilkeä ihminen. Pahinta on se, että juuri ne ihmiset ovat minulle läheisimpiä ja tärkeimpiä ihmisiä jotka niin sanovat. Nämä ihmiset haluavat vain kaikkea hyvää minulle ja tarkoittavat pelkkää hyvää sanoillaan.

Jotenkin vain olen vuosien varrella onnistunut kasvattamaan ympärilleni piikkimuurin ja olemaan näyttämättä mitä ajattelen. En voisi kuvitellakkaan että sanoisin jollekulle mitä todella ajattelen, jos olen ahdistunut. Kasvoillani on aina sama kestohymy, vaikka sisällä tuntuisi siltä että kaikki hajoaa palasiksi. Ehkäpä juuri tämän vuoksi koen turhaa häpeää uusinnoista, vastaan ilkeästi ja olen aivan liian vaativa itseäni kohtaan.

Siksipä aion antaa itselleni aikaisen joululahjan, ja olla armollinen itselleni. Entä sitten että uusintoja on rästissä? Kaikki selviää kyllä, yksi restmoment kerrallaan. Entä sitten että en ole täydellinen, kukapa olisi? Ai ahdistaa, no minäpä tällä kertaa teen jotain villiä ja kerrankin puhun ihmisille siitä! Sisällensä asioiden patoaminen ei toimi. Jos haluan tulla hyväksi lääkäriksi, niin minun pitää alkaa huolehtia itsestäni paremmin. Sillä maailmaa ei voi parantaa jos laiminlyö itsensä.

Tässä samassa yhteydessä haluan pyytää anteeksi niiltä kaikilta ihmisiltä jotka ovat joutuneet kärsimään kiukuttelustani tavalla tai toisella. Te ette ole ansainneet sitä. Haluan kiittää teitä siitä että jaksatte potkia minua eteenpäin tällä valitsemallani tiellä. Haluan myös kiittää kaikkia blogini lukijoita, sillä teidän ihanat kommentit auttavat piristymään kaiken tenttistressin keskellä.

Hui... Tulipa siitä tunnepitoista tekstiä näin reputetun tentin kunniaksi (tai no kahden jos tarkkoja ollaan). Hiukkasen hirvittää mennä Suomeen tämän tekstin julkaisemisen jälkeen, sillä saatan saada kuulla tästä jälkikäteen... No, pitäähän sitä joulun kunniaksi laittaa elämä risaikseksi ja kirjoittaa äärimmäisen henkilökohtaista tekstiä nimimerkin takana.

Rauhallisia joulunpyhiä kaikille! Koitan vielä saada tekstiä julkaistuksi tänä vuonna, mutta siltä varalta että en ehdikään niin onnellista uutta vuotta 2015!