Biokemia siellä, biokemia täällä
Biokemia. Jotain mikä on tarpeellista lääkäreidenkin osata, jotain mitä opiskellaan kaikissa lääketieteellisissä yliopistoissa. Jotain joka tuntuu pelottavalta ja vaikealta, mutta uudemman vilkaisun jälkeen ei ole niin kauhistuttavaa.
Vaikka se ei tuntuisikaan kauhistuttavalta, niin siinä on silti paljon ulkoa muistettavaa. Glykolyysi entsyymeineen tai sitruunahappokierron jokainen vaihe, substraatti ja entsyymi vaativat paljon istumalihastyötä että ne painuvat takaraivoon. Samalla kun toiset muistavat ulkoa koko metabolisen scheman niin toiset taistelevat saadakseen mieleensä kuinka OAA:sta saadaan puryvaatti (ööh... CoA oli siinä jotenkin osallisena...).
Viimeviikkoinen dugga oli mielenkiintoinen. Kurssistamme noin 40% (allekirjoittanut mukaanlukien) ei päässyt läpi. 40% on iso määrä ihmisiä, mutta villien huhujen mukaan joku vuosi peräti 60% reputti. Onneksi uusintaan tarjotaan mahdollisuus pian (ensi viikolla) ja jos silloinkaan ei pääse läpi niin löytyy uusi uusinta. Tuntuu ehkä oudolta, mutta jotenkin koen suurta yhteisöllisyyttä (hieman kuten kollossa) näiden muiden kurssilaisteni kanssa jotka emme päässeet läpi.
Biokemia täyttää tällä hetkellä hyvin arkeni. Kirja täytyy osata ulkoa, mutta sen lisäksi ymmärtää. Jos nyt ei ymmärrä näitä perusteita, niin tulevaisuudessa tulee olemaan hankalaa opetella eri sairauksien mekanismeja tai miksi lääkeaineet tehoavat kuin ne tehoavat. Käytännön esimerkki siitä kuinka biokemiaan voi törmätä missä vaan on elokuva Dallas Buyers Club. Olin katsomassa sitä ystäväni kanssa ja muutamaa päivää myöhemmin hän näyttää minulle kuinka meidän opintomateriaaleissa käsitellään erästä elokuvassakin esiintynyttä lääkeainetta (ATZ).
Samalla tavalla on mielenkiintoista lukea kuinka elimistöni käsittelee syömäni ruoan rasvat ja hiilihydraatit. Samalla kun luen minulla on tapana syödä esimerkiksi päivällistä tai lounasta. Kirjaa lukiessa voin miettiä että mitä minun juuri nielaisemalleni vuohenjuustopalalle tapahtuu. Tai sitten jos menen kuntosalille, niin voin miettiä kuinka lihassoluni joutuvat tuottamaan engergiaa anaerobisesti (puryvaatista tulee laktaatti).
Toisinaan kuitenkin tuntuu turhauttavalta kun meidän täytyy osata niin paljon biokemiasta. Muissa lääkiksissä ei vaadita niin paljoa kuin meiltä, mutta silti heistä tulee yhtä päteviä lääkäreitä kuin meistä. Samalla tavalla kun juttelee ylemmillä vuosikursseilla olevien kanssa, niin tuntuu että asiat liittyen biokemiaan unohtuvat hyvinkin nopeasti.
Oli miten oli, nyt täytyy palata rakkaan biokemian kirjan pariin. Tahdon todellakin päästä läpi restduggasta että pääsen lukemaan koko kevään päättävään tenttiin. Silloin oppikirjoja onkin yhden sijasta huomattavasti isompi määrä. Miksi teen tämän? Siksi koska se on askel kohti pitkäaikaista haavettani.
Vaikka se ei tuntuisikaan kauhistuttavalta, niin siinä on silti paljon ulkoa muistettavaa. Glykolyysi entsyymeineen tai sitruunahappokierron jokainen vaihe, substraatti ja entsyymi vaativat paljon istumalihastyötä että ne painuvat takaraivoon. Samalla kun toiset muistavat ulkoa koko metabolisen scheman niin toiset taistelevat saadakseen mieleensä kuinka OAA:sta saadaan puryvaatti (ööh... CoA oli siinä jotenkin osallisena...).
Viimeviikkoinen dugga oli mielenkiintoinen. Kurssistamme noin 40% (allekirjoittanut mukaanlukien) ei päässyt läpi. 40% on iso määrä ihmisiä, mutta villien huhujen mukaan joku vuosi peräti 60% reputti. Onneksi uusintaan tarjotaan mahdollisuus pian (ensi viikolla) ja jos silloinkaan ei pääse läpi niin löytyy uusi uusinta. Tuntuu ehkä oudolta, mutta jotenkin koen suurta yhteisöllisyyttä (hieman kuten kollossa) näiden muiden kurssilaisteni kanssa jotka emme päässeet läpi.
Biokemia täyttää tällä hetkellä hyvin arkeni. Kirja täytyy osata ulkoa, mutta sen lisäksi ymmärtää. Jos nyt ei ymmärrä näitä perusteita, niin tulevaisuudessa tulee olemaan hankalaa opetella eri sairauksien mekanismeja tai miksi lääkeaineet tehoavat kuin ne tehoavat. Käytännön esimerkki siitä kuinka biokemiaan voi törmätä missä vaan on elokuva Dallas Buyers Club. Olin katsomassa sitä ystäväni kanssa ja muutamaa päivää myöhemmin hän näyttää minulle kuinka meidän opintomateriaaleissa käsitellään erästä elokuvassakin esiintynyttä lääkeainetta (ATZ).
Samalla tavalla on mielenkiintoista lukea kuinka elimistöni käsittelee syömäni ruoan rasvat ja hiilihydraatit. Samalla kun luen minulla on tapana syödä esimerkiksi päivällistä tai lounasta. Kirjaa lukiessa voin miettiä että mitä minun juuri nielaisemalleni vuohenjuustopalalle tapahtuu. Tai sitten jos menen kuntosalille, niin voin miettiä kuinka lihassoluni joutuvat tuottamaan engergiaa anaerobisesti (puryvaatista tulee laktaatti).
Toisinaan kuitenkin tuntuu turhauttavalta kun meidän täytyy osata niin paljon biokemiasta. Muissa lääkiksissä ei vaadita niin paljoa kuin meiltä, mutta silti heistä tulee yhtä päteviä lääkäreitä kuin meistä. Samalla tavalla kun juttelee ylemmillä vuosikursseilla olevien kanssa, niin tuntuu että asiat liittyen biokemiaan unohtuvat hyvinkin nopeasti.
Oli miten oli, nyt täytyy palata rakkaan biokemian kirjan pariin. Tahdon todellakin päästä läpi restduggasta että pääsen lukemaan koko kevään päättävään tenttiin. Silloin oppikirjoja onkin yhden sijasta huomattavasti isompi määrä. Miksi teen tämän? Siksi koska se on askel kohti pitkäaikaista haavettani.
On se ihminen ihme mekanismi biokemiaa ja fysikkaa. Ja ajoittain toimii vielä ihan oikein. On siinä yli-insinöörillä ollut suunnittelemista.
VastaaPoista:). Joskos tenttikysymyksiin voisi kysyä neuvoa omalta keholtaan? Anatomian tentissähän (liikuntaelimistö yms) oma kroppa toimii lunttina, kuulemma salissa kaikki pyörittelevät ranteitaan yms kun yrittävät miettiä että mitäs lihaksia tähän liikkeeseen tarvitaan!
VastaaPoista