Musta tulee isona lähihoitaja!

Jaa-a.... Viimeksi kun kirjoittelin tänne niin olin vakuuttunut että pakkolomaa (aka uppehållia) ei tulisi missään nimessä. Muutin mieleni tentissä, sillä joku oli vaihtanut kysymykset hepreaksi. Aiemmin selkeä tentti avoimin kysymyksin oli nyt lähestulkoon pelkkää monivalintaa, mikä ei ole minun vahvimpia osaamisalueitani (keskittymiskyky ei riitä miettimään kahden sanan sävyeroja...). Pakkolomaahan sieltä tuli, tulokset saapuivat ihanasti 20 minuuttia ennen lääkisristeilyn alkua.

En oikein tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Eihän lomauttaminen ollut mitenkään todennäköinen ajatus, saati toivottu. Uppehåll tuo mukanaan ison läjän ikäviä asioita jotka pitää hoitaa ja selvittää, isoimmat näistä ovat ehdottomasti uhka asunnon menettämisestä ja ilman tukia eläminen. 

Kaksi vuotta Tukholmassa on ollut kova koulu. Kiltistä sinisilmäisestä tytöstä on koulittu esiin ankeriastakin liukkaampi selviytyjä, jolla on päässään jatkuvasti uusia suunnitelmia siltä varalta että kulman takaa tulee esiin ikävä juonenkäänne. Vastuupelkoinen neito on joutunut katsomaan peiliin ja kasvamaan aikuiseksi. 

En valita siitä että olen joutunut kasvamaan henkisesti ja aikuistumaan. Oikeastaan olen äärimmäisen kiitollinen siitä että olen saanut eteeni nämä kaikki vaikeudet ja vastoinkäymiset. Kuulostaa oudolta? Juuri niiden avulla minun on ollut pakko tulla ulos kuorestani ja kasvaa siksi ihmiseksi joka haluan olla. Enää en voi piiloutua pääni sisäiseen Unelmalandiaan, vaan joudun katsomaan maailmaa silmästä silmään. 

Joo... Yllä oleva teksti kuulostaa siltä että elämä täällä olisi jotain selvitymiskamppailua päivittäin ja että lokaa sataisi niskaan jatkuen. Ehei, suurimmaksi osaksi elämä on vain sitä päivänpaistetta. Ja jotta päivänpaistetta osaisi arvostaa, tarvitaan vastapainoksi myös se rankkasade välillä. Ettei pääse kyllästymään nääs.

Mitä uppehåll sitten merkitsee minulle? Olen aina ollut äärimmäisen ylpeä ja tarkka maineestani, joten nyt viimeistään minun on aika opetella nielemään se järjetön kunnianhimo ja ylpeys. Nöyrtyminen ei ole koskaan väärin. Ja mitä tulee maineeseen, niin tärkeintä on se että ihmiset kirjoittavat nimen oikein, ei se mitä puhutaan (ja hei, täällä ei todellakaan ole itsestäänselvyys että se nimi kirjoitettaisiin oikein!). 

Entäpä tuo otsikko? Ollessani sairaanhoitajalinjan pääsykokeissa minulta kysyttiin aionko hakea uudestaan lääkikseen. Vastasin silloin että en voi tietää sitä mitä teen vuoden päästä. Voihan olla että haenkin TKK:lle. Jos joku kysyy minulta nyt että missä olen kymmenen vuoden päästä niin en osaisi vastata. Olenkö lääkäri? Ehkä. Lähihoitaja, miksipä ei! Tärkeintä on se että olen onnellinen ja tyytyväinen itseeni, ei se mitä teen.

Palkokasveja poistetaan sieraimista päivystyksessä, eli jos joku luulee minun loukkaavan otsikolla uljasta ammattikuntaa (johon muuten kuulun itsekin...) niin suosittelen selvittämään lähimmän toimipisteen. Hoitajat on niitä sankareita, joille kuuluu äärimmäisen iso kiitos <3!