Kakkonen on ykkönen

Luku kaksi on hiippaillut salaa elämääni. Minne menenkin niin kakkonen on parinani. Siinä on tämän tekstin ydinsanoma. Muu osa tekstistä tulee olemaan ylitsevuotavaa kiitollisuushehkutusta, eli jos koet että se ei ole mielenterveydellesi hyväksi, niin suosittelen skippaamaan loput tästä päivityksestä. En korvaa terapioita, jotka ovat tarpeellisia yltiöpositiivisuuden jälkeen. Rauhaa ja rakkautta O:)

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä että laskeuduin kanelipullavaltakuntaan pysyvästi. Luen toista kertaa DFM kakkosen tenttiin ja kahden päivän päästä on molemmat tentit takana sekä edessä kahden päivän loma, ennen kuin DSM2 alkaa. Tenttituloksia saan jännittää kaksi viikkoa. Niin, ja pian pääsen toista kertaa kaikkien lääkiksien superristeilylle (taggatagga!!!).

Kaksi vuotta Ruotsissa on sujunut nopeasti. Olen kokenut ja oppinut valtavasti, ja tiedän että elämäm_oppi_koulu ei ole vielä läheskään ohi, hädintuskin edes alussa! Olen saanut olla mukana kahdessa eri spexiyhdistyksessä  ja siten tutustunut aivan ihaniin ruotsalaisiin. Nähnyt kummaltakin yhdistykseltä kaksi loistokasta spexiä. Suomalaisten keskuudesta olen löytänyt oman heimoni, pienen Ruotsi-perheen. 

Olen asunut kahden vuoden aikana kahdessa eri asunnossa, kahdessa eri asumismuodossa. Inneboendena sain ensikosketukseni ruotsalaisuuteen vuokraemäntäni ja -isäntäni kautta. Heitä kohtaan koen suurta kiitollisuutta, sillä tuo puolivuotinen Hägerstenissä oli loistokasta aikaa ja auttoi minut hyvin alkuun. Korridoriin muutto toi uuden säväyksen elämään, sillä vaikka asuminen on lähestulkoon samanlaista kuin yksiössä, niin keittiössä saattaa törmätä naapuriinsa joka laittaa ruokaa sillä toisella liedellä kun itse paistaa karjalanpaistia toisessa uunissa. Tämä pakottaa sosialisoitumaan ja tutustumaan naapureihin. Niin ja, olen saanut jättää heippalappujakin pari kertaa!

Korridorissa asuminen on muutenkin mukavaa. Meillä on ollut kahdet korridorfestit, mutta eräiden hieman epäonnistuneiden juhlien jälkeen yhteiselämä on hiljentynyt. Ehkä se keväämmällä herää taas henkiin, kun ihmiset ovat toipuneet tenteistä?

Kahden vuoden aikana olen onnistunut hankkimaan myös kaksi työpaikkaa! Pidän todella paljon lähihoitajana työskentelystä, erityisesti vanhusten parissa. Heidän elämänviisautensa ja -tarinat ovat inspiroivia ja kannustavia. Kun kuulee millaisten vaikeuksien kautta he ovat joutuneet rämpimään, niin saa omat ongelmat suhteutettua takaisin todellisuuteen. 

Jotain mitä en kuitenkaan aio kerätä kahta kappaletta on uppehåll. Se viimekeväinen riittää, nyt ajattelin päästä läpi pakkomenoista vaikka mikä tulisi. Olihan pakkoloma antoisaa ja tarpeen, mutta en ajatellut tehdä siitä jokavuotista perinnettä. Valmistuminen kestää turhan kauan jos joka kevät lomailee...

Onnea tentteihin ihmiset ja hyvää vuosipäivää teille jotka tulitte samaan aikaan tänne kuin minä :)!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka päädyinkään tänne?

Otsikko herättää varmasti monessa ihmetystä. Onko kirjoittaja eksynyt? Vaiko filosofi? Vai vaan pyörällään päästään tämän kaiken biokemian lukemisen jälkeen. Oikea vastaus on että ei mitään yllä olevista vaihtoehdoista. Tämä kirjoitus on vastaus lukijoiden toiveeseen ja nimensä mukaisesti tulee kertomaan kuinka päädyinkään opiskelemaan Tukholmaan. Olen pienestä lapsesta asti halunnut työskennellä hoitoalalla. Milloin kirjoittelin ystävänkirjan sivuille haaveammatikseni lääkärin, milloin sairaanhoitajan. Lukiossa luin (ja kirjoitin) biologian, kemian ja fysiikan pitkänä. Abivuoden kevät oli ahkeran lukemisen aikaa, kävin valmennuskurssilla lääketieteen pääsykoetta varten (hain Helsinkiin) ja yritin tehdä parhaani. Sain ihan hyvät pisteet, mutta ne eivät riittäneet sisäänpääsyyn. Olin käynyt myös pääsykokeissa sairaanhoitajaksi opiskelua varten ja pääsinkin sinne opiskelemaan. Vuosi meni nopeasti niiden opintojen parissa ja tunsin olevani oikealla alalla, mutta ajattelin kuitenkin
Lue lisää

Jokakeväinen loppurutistus

Kuten päivitysvälistä olettaa saattaa, niin on Tukholmassa pitänyt kiirettä. Kahdeksasta viiteen- päivät Danderydissä veivät voimia ja toukokuun alussa väsymyskerroin oli huipussaan. Onneksi lisääntynyt valon määrä antoi energiaa ja aamuisin oli helpompi herätä aikaisin. Ensimmäistä kertaa näiden opintojen aikana olen suorittanut kurssin kokonaan sillä terminillä millä se on pidetty. Den sjuka människan 2 on nyt takana ja 25,5 opintopistettä enemmän rekisterissä. Toukokuun puolivälissä ollut diagnostiikan tentti meni kerralla läpi, vaikka olinkin asiasta hyvin stressaantunut. Kyseinen tentti on ns. "spärritentti", eli se pitää olla suoritettuna hyväksytysti ennen klinikan alkua. Ja tunnetusti minulla on tapana jännittää näissä tenteissä... Siksi iso kivi vierähtikin sydämeltä kun tulokset julkaistiin. Lomalle sitä kuitenkaan ei vielä päästä, ensi viikolla edessä on preklintentti (kahden ensimmäisen opiskeluvuoden asiat koottuna) ja patologian tentti. Näistä olen lukenut v
Lue lisää

Maalissa ollaan :)

Kuva
 Tämä blogi on ollut kovin hiljainen viime vuosina, suurimpana syynä se että olen ollut aktiivisempi toisen blogin kanssa ja opiskelu sekä elämä ylipäätään on vienyt ajan kirjoittamiselta. Ja kun tulee riittävä tauko niin kynnys jatkaa on entistä korkeampi. Tänään kuitenkin kirjoitan sillä olen valmistunut perjantaina lääkäriksi ja näin ollen saavuttanut sen akateemisen tavoitteen mikä minulla oli tänne muuttaessa. Voisin analysoida matkaa ja kuinka siinä on ollut eri käänteitä mutta sairastumiseni 2015/2016 jälkeen tie on välillä ollut niin pomppuisaa että yksityiskohtiin ei tarvitse mennä. Sen sijaan ajattelin listata asioita mitkä minut maaliin lopulta toivat. - Ystävät ja heidän uskomattoman ihana tuki. Sairastuttuani pelkäsin että menetän tulevan ammattini lisäksi kaikki ystäväni. Eräs kovin viisas Märsta sanoi minulle että oli minulla mikä sairaus vaan, vaikka psykiatrinen, niin se ei muuta sitä miten ystäväni suhtautuvat minuun. Eikä se kyllä muuttanutkaan sitä :) - Kurssikaveri
Lue lisää