Mitä tapahtui keväällä?

Jaahas, kevättermin vain juoksi silmien edessä eikä blogia tullut päivitettyä kauniista aikeista huolimatta. Tuntui kun ajalla olisi ollut oma musta aukkonsa joka imi kuin viimeistä hengenvetoa päiviä sisäänsä.

Kevät sujui vaihdellen luentoviikkojen ja klinikan väliä. Lisämausteena kutosterminillä oli ihotautien ja infektion kurssit, kumpainenkin kolme viikkoa Solnassa. Ihotaudit olivat mielenkiintoisia, niin erilainen maailma verrattuna sisätauteihin. Infektiolla puolestaan opin että ne antibiootit on parempi opetella ulkoa ja infektiotaudit osata kuin vettä vaan, sillä minne ikinä sitä päätyykään töihin niin infektiosta ei pääse eroon.

Kevään lopuksi luin vapaavalintaisena kurssina luonnonlääkkeitä ja vaihtoehtohoitoja käsittelevän kurssin. Äärimmäisen opettavaista ja oma skeptinen asenteenikin sai väistyä uuden tieteellisen tiedon tullessa tilalle. Olen todella tyytyväinen siihen että valitsin juurikin kyseisen kurssin, sillä on niin paljon mitä en tiennyt ja mitä opin. Erityisesti lainsäädännölliset kysymykset liittyen luonnonlääkkeisiin olivat herkkua, moni potilas kuitenkin kysyy vaihtoehtoisista lääkkeistä ja lääkärinä on hyvä tietää mitä minä laillisesti saan keskustella niistä potilaan kanssa.

Ensi syksynä tiedossa on kirurgian kurssi. Odotan sitä pelonsekaisella innolla, minusta ei kirurgia tule mutta on mielenkiintoista nähdä mitä kirurgien maailmassa tapahtuu. Kurssi tulee sisältämään myös anestesiologiaa, mikä tämän viikkoisen harjoittelun perusteella vaikuttaa jännältä ja anestesiologit mukavilta. Teen siis rästiin jääneitä viikkojani takaisin ja vietän tämän viikon IMA:lla (eräänlainen akuuttivuodeosasto).

Ennen syksyä kuitenkin edessä on kesä ja amanuenssuuri psykiatrialla. Toivon että kesä näyttää sen että olisiko se minun erikoisalani, valtava kiinnostus ainakin alaan tällä hetkellä minulla kun on. Totta kai mielihän ehtii muuttua vielä monesti, mutta ihmismielen monimutkaisuus kiehtoo.

Aurinkoista kesää!


Kommentit

  1. Hei,
    löysin tämän blogin tänään. Mielenkiintoista!

    Ruotsinkielisen lukion ykköskurssilainen on kiinnostunut mahdollisesta lääketieteen opiskelusta Ruotsissa, joten taidan näyttää blogiasi hänelle. Jos ymmärtäisi paremmin, ettei ainoastaan yo-kirjoitusten tuloksilla haeta vaan yhtälailla keskiarvolla on merkitystä. Biologian kurssit tulee siis suorittaa suuremmalla ambitiolla...eikä hylätä pitkää matikkaa. Yllätys tuo pitkän fyssan kurssien määrä verrattuna kemiaan.

    Taidat olla jo pitkällä opinnoissasi. Hienoa, että viihdyt hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Mukava kuulla! Ruotsi on yksi erittäin hyvä vaihtoehto jos lääketiede houkuttelee, opetus on korkealaatuista ja maksutonta. Mitä tulee uusimpiin pääsyvaatimuksiin niin minun täytyy tunnustaa että en ole täysin kartalla niistä, sillä nämä muuttuivat jokunen aika sitten. Mutta antagning.se on hyvä sivu mistä pystyy tarkistamaan juuri sen hetkiset vaatimukset. Myös uhr.se on hyvä sivusto samaan tarkoitukseen.

      Täytyykin päivittää oma tietoni pääsyvaatimuksista ja hausta ajantasalle kunhan opintojen lomasta löytyy siihen sopiva rako :).

      Tsemppiä opintoihin lukiolaiselle ja mukavaa alkanutta vuotta :)!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka päädyinkään tänne?

Jokakeväinen loppurutistus

Maalissa ollaan :)